tiistai 29. kesäkuuta 2010

Valkosuklaa-mustikkabrita

Brita-torttu on yksi ehdottomista kesän ykkösleivonnaisista, varsinkin kun nyt saa käyttää omia munia marenkiin. Mustikat eivät vielä metsissä ihan kypsy, mutta pakastimessa niitä piisaa. Tortun pohjataikinaan tulee:
  • 125 g voita
  • 1 dl sokeria, tavallista tällä kertaa, inkkari edelleen lopussa...
  • 2 keltuaista
  • 1,5 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1 dl maitoa
Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää keltuaiset vatkaten. Sekoita leivinjauhe jauhoihin. Lisää vuorotellen jauhoja ja maitoa. Levitä nuolijalla ohueksi kerrokseksi leivinpaperille. Ei tarvitse riittää ihan laidoille asti. Tämän päälle marenki:
  • 2 valkuaista
  • 1,5 dl sokeria
  • 2 tl vaniljasokeria
  • päälle mantelilastuja
Vatkaa valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeria vähitellen. Levitä marenkin taikinapohjan päälle ja ripottele pinnalle mantelilastut. Paista 175 asteessa, kunnes pinta on kuiva ja marenkin saanut hiukan väriä. Siihen menee kiertoilmauunissa ehkä 20 minuuttia. Kahta pohjaa ei kannata paistaa samanaikaisesti, liika kosteus saa marengin muuten lässähtämään heti uunista päästyään.

Leikkaa jäähtynyt kakkupohja puoliksi ja nosta toinen niistä tarjoiluvadille. Levitä päälle kermavaahto, johon tulee:
  • 2 dl kuohukermaa
  • 1 prk rahkaa
  • 0,5 dl sokeria
  • 2 tl vaniljasokeria
Kermavaahdon päälle jäisiä mustikoita ja raastettua valkosuklaata. Toinen puoli kakkupohjasta päälle ja vielä sama setti: kermavaahtoa, mustikoita ja valkosuklaarouhetta. Koristele mintunoksilla. Ohjeeseen sopivat loistavasti pian kypsyvät tuoreet mansikat, vadelmat tai vaikkapa alkukesästä raparperi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti